Apurahat

Pohjois-Karjalan sairaanhoitajat tukee jäsenten hoitotyötä kehittävää toimintaa jakamalla opintoapurahoja. Apurahoja myönnetään hoitotyön tutkimus- ja kehittämistyöhön, koulutukseen, kongresseihin, opintomatkoihin ja julkaisutoimintaan. Hallitus käsittelee hakemukset tammi-, huhti-, syys- ja marraskuussa. Apurahoja ei myönnetä jälkikäteen.

Apurahan myöntämisen perusteena on, että hakija on ollut apurahaa hakiessaan Suomen sairaanhoitajaliiton Pohjois-Karjalan sairaanhoitajien jäsenenä vähintään vuoden ja hän on maksanut liittomaksunsa. Edellisen apurahan saamisesta tulee olla kulunut vähintään kaksi vuotta. Opiskelijajäsen ei voi hakea apurahaa.

Mikäli apuraha myönnetään tutkimusta varten, tutkimus luovutetaan alueyhdistyksen käyttöön.

Opintoapurahoja ei myönnetä ammatilliseen tutkintoon tähtäävään koulutukseen, lakisääteiseen täydennyskoulutukseen eikä kuluihin, jotka työnantaja korvaa.

Myös Suomen sairaanhoitajaliitto myöntää vuosittain erilaisia apurahoja. Apurahojen hakuaika on kerran vuodessa huhtikuun loppuun mennessä. Apurahojen hakemisesta ilmoitetaan alkuvuoden Sairaanhoitaja -lehdessä.